6/23/2009

Hermot menee, myyristä ja muista tuholaisista

Iisoppi sai tutustua jäniksiin. Syöty oli koko varsi, mutta onneksi se siitä selviää, sitkeä kasvi, täytyy muistaa suojata talveksi (mitenköhän). Jäniksiä tai rusakoita, tuskin kaneja. Rusakot juoksentelee pitkin palstoja ja metsiä. Olen nähnyt miten ne vaivatta loikkaa puolimetrisen palsta-aidan yli vauhdilla. Tillit on myös herkkua ja kaikki kaalit.

Tämä on sitten sen pirulaisen tekosia. Vesimyyrät rakentaa metroverkkojaan ristiin rastiin palstaa. Juuri istutetut kesäkurpitsat ja kurkut kun kastelin, vesi teki reiän pintamultaan ja syöksyi jonnekin. Tämän vuotinen perunamaa tuli myös myyrän käytävien päälle, tuskin välittävät vaikka ne yritin myllätä nurin. On kokeiltu "karkotussipulit, ne taisi olla erityisherkkua. Loukulle ne käy kusaisemassa, eikä välitä siitä sen enempää, pöllyttää mullat päälle ja syö syötit jumittuneesta rotanloukusta. Myrkkyä ei viitsi kylvää, kun haluaa olla luomuviljelijä (ainakin melkein). Loukulla sain kyllä yhden kiinni tänä vuonna, pitänee vain sinnikkäästi yrittää. Ja pliis, ei mitään eläinten oikeuksien mielenosoitusta tälle palstalle! Perhe tarvitsee lähiruokaa.
Raparperi maistuu myyrille myös. En voi kuin kateellisena katsoa naapureiden megaraparpereja, omat kaksi taimea syödään alapuolelta joka talvi, hyvä että pysyvät hengissä. Miksi juuri minun, kun on suurempia juurakoita kymmenen metrin päässä?
Punatähkä, josta oli kuva aiemmin, meni myös myyrän suuhun, pieni elonmerkki on olemassa, tai sekin voi osoittautua rikkaruohoksi. Entä ne Inkarvilleat, jotka juuri hankin? Inkarvillea talvehtii suotuisissa olosuhteissa, läpäisevässä maassa. Se kasvattaa pitkän porkkanamaisen juuren. Ja minkä eläimen herkkua se sitten on, arvaa kerran! Toivottavasti kukkisi edes tänä kesänä.
Toinen taimi on vielä istuttamatta, se pääsee pihan kukkapenkkiin. Palstan ja parvekkeen lisäksi on vielä nurmikolle raivattu kukkamaa, parin metrin levyinen, kerrostalon pihassa. Jos ei jaksa lähteä palstalle, voi mennä pihalle nyppimään. Kukkamaita on muutama muukin omassa pihassa, mutta ne on muilla jonkinmoisessa hoidossa. Yhden omin itselleni, kun oli niin surkeassa kunnossa. Sain penkan siistittyä vasta tällä viikolla, ja sieltä löytyi viimevuotinen anemone, kruunuvuokko, jo kukkia tekemässä. En arvannut, että amenonet voisi talvehtia?
Etanat enää puutuu! Ehkä sekin vitsaus vielä päästään kokemaan.

6/05/2009

viikko 21, kylvöt

Aina niin arvaamatonta, milloin kannattaa, tai milloin ehtii kylvöhommiin. Tältä se näyttää nyt (tai siis pari viikkoa sitten). Siemenet on maassa: salaatit, tillit, rukolat (villi- ja salaatti-), violetit dragonporkkanat, punasipulit, lehtikorianterit, retiisit, mustat pavut, ja Fidzin pavut (luoja suokoon trooppisen ilmaston kesän!).
Avomaakurkut (lyhyet ja pitkät), kesäkurpitsat (keltaiset ja vihreät).

Tunnelma suurena kylvöviikonloppuna oli kuin Hitchcockin linnuista, naakat lensi hulluina ympäriinsä, ja oli aiheuttaa useammankin sydärin. Harsot loppuivat kesken, jos herneitä ei kasva, ne on kaivettu ylös, ehkä fasaanien toimesta (luvassa resepti fasaani-rintapaloille, kun se päästään kavereille ensin testaamaan). Ukkonen ja sade yllätti, kesäkukkien siemenet jäi vielä pusseihin.

Annalan taimitori

Kaupungin odotetuin puutarhafriikien tapahtuma. Päivä valkeni sateisena, ja sellaisena se jatkui. Itse jo heitin toivoni, kunnes ystäväni kysyi, mitä voisin sinulle tuoda kun olen sinne menossa? Äkkipikainen toivelistani alkoi paisua, "odota hetki, niin lähden mukaan". Sade oli tauonnut, siis matkaan. Listallani oli humala, siemenperunoita ja kreikan oreganoa.





Tässä tulos: ei löytynyt humalaa (vaikea taimettaa), kreikan oregano yrttikauppiaalta maistui mäkimeiramilta ja siemenperunoitakaan en nähnyt. Kaksi kassillista kamaa kuitenkin tuli kotiin:

Ananassalvia, mahtava hedelmäinen tuoksu,
kaksi tomaattia, edellisten saatujen lisäksi (
punahattu, Rudbeckia purpurea 'Alba', valkoinen, siis valkohattu?
kaksi Inkarvilleaa, joihin ihastuin perennakirjan kuvien perusteella!
kaksi salkoruusua, mustaa tietenkin, kun unohdin viime vuonna kylvää uusia
munakoiso, jos sittenkin tulisi lämmin kesä
persilja, onko edes maininnan arvoinen, niin tavis! mutta niin vaikea saada kasvamaan, ainakin näillä multasormilla ,
krassia, jos niistä omat kaprikset. Etsin reseptin kun siemet kypsyy.

Kuvassa lisäksi kauppatorilta löytämäni tumman lila pelargonia, toinen pelakuu, fuksianpunainen verbena ja ystävältä saatu tumma orvokki.

Mistä näitä minttuja oikein tulee?

Minttu / Mentha / Mynta
Omenaminttu, sillä nimellä pienen taimen rääpäleen sain, ja nyt sitä riittää. "Tavallista" minttua kasvaa myös pitkin ja poikin, mikä ihana tuoksu niistä leviää kosteassa kesäillassa. Paras torjuntakeino mintuille: MOJITO! Kun sen makuun pääsee ja jää koukkuun , ei minttuja voi kasvaa liikaa puutarhassa.
MOJITO:
kourallinen mintun lehtiä lasiin ja lusikallinen sokeria ja limen puolikas halkaistuna,
murskataan puunuijalla ,
jäämurskaa,
valkoista rommia, ja pidennykseksi soodavettä.
Lapsille maistuu myös:
rommin sijaan hiilihapotettua sitruunajuomaa,
oli koko perheen kesähitti!